Valmiina astumaan aviosäätyyn?! Mitähän tästä tulee? Onko minusta perinteen siirtäjäksi ja seuraavan sukupolven kasvattajaksi? Saanko minä sopivan tytön? Entä jos syntyykin pelkkiä poikia? Kelpaanko minä?
Missä hän on? Jänistääkö hän viime hetkellä ja jättää minut kuin nallin kalliolle? Ai miten niin stressaan häitäni?!
”Minä otan sinut Roosa Hopeaseppä puolisokseni ja lupaan rakastaa sinua …”
”Sinä senkin irstas sika! Kuinka kehtaat vikitellä kälyäsi omissa häissäsi?! Anna olla viimeinen kerta kun teet jotain sellaista tai minä pidän huolen, että Roosa kuulee kaiken menneisyydestäsi!”
Siinä hääkakussa oli pakko olla jotain vikaa, sillä tuskin juhlat ovat loppuneet, kun jo minun pitää rynnätä oksentamaan.
Päivät muuttuvat viikoiksi ja isoäiti katselee minua tarkkaan, minä en vain sano mitään, katselkoon rauhassa.
”Onneksi olkoon! Pian sen kyllä huomaavat muutkin. Ihanaa päästä hankkimaan pienokaiselle tavaroita kanssasi ja alahan sitten miettiä nimeä lapsukaiselle.”
Ompelukone surisee kaiken sen ajan kuin olen kotona, haluan saada kotiini uusia verhoja ja muitakin juttuja, ennen kuin on pakko alkaa ompelemaan vauvan vaatteita.
Iltaisin käyn pitämässä huolta kunnostani rannalla isoäidin kanssa. Isoäiti tekee sen mielellään vaikka ikää onkin jo kertynyt huomattavasti.
Eipä aikaakaan, kun vatsani kummun alkaa huomata. No eihän se mikään salaisuus tietenkään olekaan, toivottu lapsihan sieltä on tulossa.
“Mitäs isin kullannupulle kuuluu? Kasvapa siellä isoksi tytöksi! ” Lehtorilla on oma seuralainen mukanaan kun hän viihdyttää minua ja pikkuista.
Seuralainen antaa lehtorille ohjeita mitä hänen pitää tehdä. ”Nyt sitten laulat serenadin ja sitten…”
“Mitäs siellä tölläätte toisten suutelemista? Valot pois ja muualle katselemaan, tämä on yksityistilaisuus!”
Vaikka olenkin nyt äitiyslomalla, en silti malta jättää tekemättä töitä. Haluan kaupunkisuunnittelijaksi, joten arkkitehdin on aina parasta harjoitella ja suunnitella uusia taloja.
Isoisä ja – äiti haluavat myös helliä ensimmäistä lapsenlapsenlastaan. Kohta joudun hankkimaan vuoronumerojärjestelmän vatsalle juttelijoita varten - hmm sehän olisikin hyvä idea! *Hihittelee*
Isoisä tuo töistä tullessaan aina jotain uutta pienokaiselle: helistimen, potkuhousut, pikkuauton, nallen,…
Eikä isoäiti jää pekkaa pahemmaksi! Lahjalaatikoita suorastaan satelee! Voin varmaan kohta ruveta myymään tyhjiä lahjalaatikoita.
Jos lahjoja satelee isoäidiltä ja – isältä, niin paras lahja on kuitenkin se, että äiti vihdoin saa tulla käymään kotonaan – tai siis vanhassa kodissaan. Minusta on ihanaa jutella äidin kanssa kahdestaan tuntitolkulla tai vain istua hänen vieressään pihalla.
Lehtorikin etenee urallaan ja tuo työtovereita jatkuvasti mukanaan…
Unessakin näen puikkoja ja lankoja, miten niin ajatukseni ovat vauvassa ja hänen tarvikkeissaan. Lehtorin unet taas - niin no, Lehtorin ajatukset, ne ovat jossain muussa.
Esikoistani odotellessani alan ymmärtää paremmin entisiä perijöitä, ei ole helppoa olla perijä ja kantaa vastuuta suvun perinteiden jatkumisesta. Minä olen vielä pulassa valitessani itselleni seuraajaa. Siellä ne seinällä katselevat elämääni – esiäitini, toivottavasti olen heidän arvoisensa.
Lehtori ei huomaa mitään mistään suvun historian miettimisestä, selittää vain omalla urallaan etenemisen vaikeudesta. Hassu mies, hänhän on jo eläkeikäinen, ei kukaan järkevä esimies laita häntä kiipeilemään korkeille telineille.
Vihdoin pienokaiseni on aika syntyä. Isoäiti vääntelee vain käsiään, eikä osaa tehdä mitään – miten kummassa hän selvisi omista synnytyksistään.
Niin sitten pyörähtää maailmaan Satu Hopeaseppä, yhdeksännen sukupolven esikoinen.
On tullut aika maalata kuvani muiden perijöiden joukkoon. Isoäiti määrää minut poseeraamaan ja aloittaa maalaamisen.
Ei hassumman näköinen naama, vaikka itse sanonkin. Kyllä tuon kehtaa laittaa alakertaan muiden joukon jatkoksi!
Siinähän se on hyvä, äidin kuvan vieressä ja siinä on sitten vielä paikka seuraavan sukupolven perijän kuvallekin. Hmm, pitäisiköhän sitä siirtää hiukan lisää vasemmalle?
“Vauvoja pitää helliä ainakin viidesti päivässä, jotta niistä kasvaa tasapainoisia lapsia ja nuoria…” Sivistän itseäni lastenkasvatuskirjalla, aion olla oikea malliäiti.
Isoäiti hoitaa puutarhaa, omenat ja sitruunat ovat kohta poiminta valmiita, mutta kesken puutarhatöiden noutaja tulee ja tarjoaa juotavaa. Ja niin isoäiti sitten lähtee ja jättää meidät selviämään yksinään.
”Pian minä tulen noutamaan täältä muitakin!”
Isoisä on murheen murtama ja kävelee ympäriinsä mitään sanomatta.
Ja minä alan taas tervehtimään herra pönttöä. Huoh - vatsaani kiertää jatkuvasti, tämä ei voi olla normaalia!
Hedelmät on kuitenkin poimittava talven varalle varastoon ja puutarha siistittävä.
Isoisä opettaa Satua puhumaan, onneksi, sillä minä en ehdi sitä tekemään ruuanlaiton, puutarhan ja työn ohessa. Sadun ensimmäinen sana on tuttipullo, joka ei oikeastaan ole lainkaan kummallista, niin usein me sitä hänelle tarjoamme. ”Otatko Satu tuttipullon? Tässä on Satu sinulle tuttipullo! Mihin sinä Satu tuttipullon jätit? Tuttipullosi Satu!”
Niinpä Satu on murheen murtama, kun ilkeä noutaja tulee ja vie isoisoisän kesken leikkien.
Sini Hopeaseppä syntyy vain hetken liian myöhään, jotta näkisi isoisoisänsä. Sini näyttää isosiskonsa kopiolta ja eipä tuo niin yllättävää kai olekaan sisarusten suhteen.
Viikot muuttuvat kuukausiksi ja ne vuodeksi, Sadun on tullut aika kasvaa lapseksi. Juhlimme tapahtumaa pienellä joukolla: Lehtori, äiti ja minä. ”Puhalla lujaa pikku Satu!”
Satu kasvaa lapseksi ja näyttää perivän isänsä kasvonpiirteet ja minun hymyn. Huoh- voi esikoisparkaani, noilla piirteillä sinulla ei ole kauheasti mahdollisuuksia perijäksi, toisaalta teini-ikä muuttaa paljon piirteitä…
Sinikin kasvaa, taaperona hän muistuttaa melkolailla isoasiskoaan. Luonnepisteetkin ovat toistensa kopioita, joskus epäilen että he ovatkin klooneja.
Eipä aikaakaan kun vatsani on taas isona… Satu odottaa jo kovasti lisää pikkusisaruksia ja koulun alkua.
Sinin ollessa vielä vaippaikäinen itsekin syntyy Samu. Nyt on sitten taaperoita joka paikassa.
Samu näyttää söpöltä pikkupojalta ja onkin sellainen. Samu leikkii kiltisti pupulla ja palikkalaatikoilla toisinkuin…
isosiskonsa Sini. Siniä eivät kiinnosta lelut, kävelyn opettelu, puhuminen, kaikkein mieluiten Sini vain kuuntelisi satuja ja niitä hän on kokoajan pyytämässäkin. Kaikesta kiukuttelusta huolimatta Sinikin oppii puhumaan juuri ennen syntymäpäiviään.
Sinin kasvaessa lapseksi olen taas raskaana ja yhäkin yhtä ihastunut Lehtoriin kuin tavatessamme.
Sinistä kasvaa söpö pikkuneiti, joka kulkee isosiskon perässä kaikkialle ja harrastaa kaikkea mitä Satukin harrastaa. Niinpä kun Satu soittaa pianoa, on Sininkin päästävä pianotunneille ja eipä siinä mitään, molemmat ovatkin lahjakkaita soittajia.
Kevään koittaessa on aika ryhtyä taas puutarhatöihin. En ole lainkaan lahjakas puutarhuri, mutta kasvavat lapset syövät melkoisen määrän ruokaa…*viheltelee*
Tyttöjen ollessa koulussa keskityn Samun opettamiseen. Satu tuo samana päivänä ensimmäisen kympintodistuksensa, kun Samu oppii kävelemään.
Sinin haluaa myös kympintodistuksia, joten tarvitaan vähän läksyjen luvun opettelua ja neuvomista. Pian läksyt sitten sujuvat mainiosti yksinäänkin.
Suvi päättää syntyä yläkerran parveketerassilla kauniina keväisenä päivänä. Vauvana Suvi muistuttaa kovasti molempia isosiskojaan. Elämä on melkoista hullunmyllyä neljälapsisessa perheessä.
Suvin ja Samun nukkuessa on aikaa keskustella Sadun ja Sinin kanssa. Satu on keksinyt itselleen uuden harrastuksen, nyt mennään jalkapallon ehdoilla. ”Sitten Marika syötti pallon Liisalle ja Liisa teki maalin! Ajattele äiti Liisa on käynyt harjoituksissa yhtä kauan kuin minäkin ja on jo niin hyvä maalintekijä.” Siniä kumma kyllä ei jalkapallo kiinnosta – mielenkiintoista, alkaakohan Sini vihdoin osata tehdä omia valintojakin harrastusten suhteen?!
Samun taaperovuodet kuluvat hujauksessa ja niin pian hän venähtää pikkupojaksi.
Tuskin on Samu ehtinyt venähtää lapseksi, kun jo Satukin päättää venähtää.
Sadusta kasvaa rahasta ja sen tekemisestä kiinnostunut nuori neito.
Kaikesta haaveilusta huolimatta on läksytkin tehtävä, varsinkin kun haluaa yksityiskouluun ja yliopistoon.
Isojen lasten ollessa koulussa ja Suvin nukkumassa, minulla on aikaa harjoitella koripalloa. Koripallon heittely kuluttaa kaloreita, muttei kuitenkaan ole liian rankkaa urheilua.
Vatsani nimittäin kasvaa taas. *Hihittelee itsekseen* Minusta taitaakin tulla suurperheen äitikkäliini.
Rehtori on taas kutsuttu kylään, tuntuu että olin vasta äsken itse tuollainen pieni, joka kovasti odotti Rehtorin päätöstä pääsemisestä Vuorimaan yhteiskouluun ja silti siitä on jo monia vuosia.
Selviämme Rehtorin vierailusta kaikkine kommervenkkeineen. Talon kiillottamisessa ja ruuanvalmistuksessa Suvin hoitamisen kanssa minulla on mennyt kaikki energia. Meinaan suorastaan nukahtaa pystyyn Suvin kasvua seuratessa Rehtorin lähdettyä. Huomenna koululaiset pukeutuvat ensimmäistä kertaa sitten koulupukuunsa.
Yksityiskouluun pääsyn kunniaksi Satu saa valvoa hiukan pidempään. Sen kunniaksi hän käy heittämässä kaivoon onnenkolikon ja …
Joonas Saavalainen ilmestyy pihalle ja suutelee minun pikkuistani! ”Hus!, menetkös siitä, Satu on vasta pikkutyttö!”
Suvinkin on harjoiteltava tallustelua, isän johdolla se alkaakin pian sujua mainiosti - seuraavaksi sitten puheharjoittelut kiitos!
Samu harjoittelee pianon soittoa, Aaronin pianokoulut on taas kaivettu laatikoista. Ja kun perheessä on kolme kouluikäistä, puhelin soi jatkuvasti. ”Ei Satu ehdi nyt puhelimeen, hän on pianotunneilla. Kyllä Sini tulee hakemaan Liinua huomenna partioon. Samu jalkapalloharjoituksiin Santerin kyydillä, kerron! ” Voisin ruveta puhelinvaihteeksi, minulla alkaa olla siihen tarvittavaa harjoittelua varmaan riittävästi.
Samun soittaessa pianolla, Sini harjoittelee flyygelillä. Välillä saammekin kuulla asteikkoja tuplana. Sinin opettajan mielestä hänestä voi tulla tätinsä veroinen soittaja.
Kaiken harrastamisen keskellä on meilläkin Lehtorin kanssa sentään joskus kahdenkeskistä aikaa. *Viheltelee.*
“ Missäs sitä oikein ollaan? Isi on nyt piilossa.”
“Siellähän sitä ollaankin!”
Täytyy tästä mennäkin ottamaan välipalaa, vatsan asukin mielestä on ruoka-aika. ”Tuletko mukaan Lehtori?”
“Hei! Seis! Ei neljän lapsen isää saa viedä tuolla tavalla! Meillä on viideskin vielä tulossa.”
Lehtori mielestä hänen aikansa ei todellakaan voi olla vielä kulunut loppuun, niinpä eteisessä käydään kiistaa tiimalasin omistajasta.
Yrittämisestä huolimatta voittaja ei ole Lehtori, vaan hän saa käskyn seurata noutajaa.
Eteisessä onkin sitten neljä murheen murtamaa ihmistä. No äitinä minun on koottava itseni ja tuettava pienokaisiani.
Onneksi Lehtori käy vielä hyvästelemässä meidät, ennen kuin kokonaan poistuu.
Satu purkaa suruaan soittamalla. Sini ja Samu juoksevat juoksuradalla itsensä uuvuksiin. Minä selittelen pikku Suville, mihin isi on kadonnut.
Flyygelin virityskin jää Sadun vastuulle. Kannen tippuessa sormille kuullaan pienille korville sopimatonta kommentointia.
Viikot muuttuvat kuukausiksi, minun on tullut aika synnyttää kuopus. Esikoinen saa olla vastaanottamassa kuopusta. Säde Hopeaseppä muistuttaa piirteiltään isojasiskojaan, mutta on sisarussarjan tummaihoisin.
Toisin, Säde ei jääkään perheen kuopukseksi, koska saan kaksoset, Sara Hopeaseppä on Sadun kopio. *Hihittää* Olen puolen tusinan lapsen äiti, kuka olisi sen arvannut?!
Uusista pikkusisarista huolimatta Sadun on tullut aika lähteä yliopistoon opiskelemaan. Hyvästi Satu ja onnea opintoihin!